Close

26.8.2019

Onko paperi sittenkään niin pahasta?

Two Sides on voittoa tavoittelematon globaali järjestö, joka on vuodesta 2008 alkaen edistänyt printin, paperin sekä paperipakkausten ainutlaatuisia kestäviä ja positiivisia puolia.

Järjestön vuoden 2019 helmikuussa teettämässä 6.000 hengen Euroopan laajuisessa tutkimuksessa tutkittiin printin ja paperin ympäristövaikutuksiin liittyviä myyttejä.

Yksi myyteistä liittyi mm. siihen, että paperiala tuhoaa Euroopan metsiä suuremmalla vauhdilla kuin uusia puita kasvaa tilalle. Totuus on kuitenkin se, että vuosien 2005 ja 2015 välillä Euroopan metsät, joista 90 % paperitehtaista saa puukuitunsa, kasvoivat 44.000 km², joka vastaa pinta-alaltaan Sveitsin kokoista aluetta.

Tutkimuksesta kävi myös ilmi, että suurin osa kyselyyn vastanneista (yli 50 %) lukee lehtensä ja kirjansa mieluummin paperisena kuin sähköisenä. Melkein puolet (45 %) vastaajista kokivat myös että käyttävät liikaa aikaa elektronisten laitteiden parissa.

Tutkimuksesta sekä Two Sidesin englanninkielisiltä sivuilta löytyy paljon mielenkiintoista tietoa erilaisista harhakäsityksistä, jotka alaa ympäröivät ja faktaa siitä, kuinka nuo myytit ovat kumottu.

Käy tutustumassa Two Sidesin sivustoon osoitteessa https://www.twosides.info/ ja takaan että opit printistä ja paperista jotain uutta!

Psst! Tässä myös suora linkki blogissa mainittuun tutkimukseen https://www.twosides.info/wp-content/uploads/2019/06/Two-Sides-Busting-the-Myths-2019-European-EN-Report-Web.pdf

26.8.2019